Mistä kaikki alkoi?
Hevoset on ollut osa elämääni joka päiväisesti jo viitisen vuotta. Niinkuin kaikki niin myös minäkin, pikku-tyttönä talutustunneilla tuli kuljettua n. 5 vuotisesta nassikasta lähtien. Joskus siinä 9 vuotiaana aloin pyytämään vanhemmiltani omaa ponia. 10- vuotis synttäri lahjaksi sain Arabella ja siitä kaikki lähti. Olin papan kanssa katsonut raveja siitä lähtien, kun opin puhumaan. Ei silloin vielä oikein ravijutut kiinnostanut vaan piti mennä massan mukana ja ainoastaan ratsuhevoset olivat niitä "suosittuja". Sitten, kun oli poni hommattu niin ratsastin sillä vuoden. Olen kuitenkin ikäisekseni ollut aina se luokan suurin niin pieneksihän siinä alkoiponi jäämään. Aloin lukemaan netistä kaikenlaisat mitä poneilla voi tehdä raviponina. Muistan sen, että Ari Moilanen oli se suosikki kuski, on Aku kyllä vieläkin symppis listoilla. Kortti kurssille olin menossa jo kesällä 2011-2012, mutta sitten olin vielä täysin tietämätön, että miten kaikki volttaukset ja kilpailu tilanteet menee. Näin jälkikäteen harmittaa, kun yksi vuosi meni kokonaan hukkaan, kun ei kortti kurssille tullut mentyä, sillä kurssilla opetetaan kaikki alusta alkaen. No 2013 ilmoittauduin korttikurssille ja siitä kaikki lähti. Tällä hetkellä en enään ratsujen perään ole, vaan ravihevoset ovat paljon "mukavempi" juttu. Raveja tulee seurattua/ kuljettua nykypäivänä todella paljon.
Piristävää lukea joskus tämmästäki blogia :) Ihanat hiukset .
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaÖöööö.. Minkä ikäsenä sulla oli tollanon irokeesi tai jtn... ? XDXDXDXDXD
VastaaPoistaOon nyt laitellu sitä silloin tällöin. Siitä lähtien, kun olen leikannut sivusiilin niin sen laitto on ollut mahdollista eli jonkun vuoden :)
PoistaSulla on ihana blogi ja just tämmöne mist mä tykkään koska raviaiheinen :D (:
VastaaPoistaKiitos :) Tykkään kirjottaa siitä mistä pidän eli siis hevosista yllensä, mutta sitte ravipuolesta :D
Poistatässä tekemäni banneri : http://aijaa.com/V4Kbkc
VastaaPoista