perjantai 28. elokuuta 2015

Ihmiset ajantasalle

Pitkästä aikaa voisi tulla tänne kertomaan vähän missä mennään. Poneja tullut ja uusia raveja ajeltu. Tosiaan otettiin reilu kuukausi sitten yksi pieni ruuna-poika Manu leasinkiin. Manu tai siis Mauno on 6-vuotias hieno raviponin alku jolla on tekeminen hallussa. Maunon oikea nimi on Niemepellon Miner. Miner-Mauno-Manu, mikä nyt ikinä tuleekaan ensimmäisenä sylkisuuhun tuomaan on pojan kutsuma nimi. Rakkaalla lapsella on aina monta nimeä♥


Raveissa kuljettu koko kesä

Raveissa on tullut käytyä raveissa tiuhaan tahtiin. Kerran viikossa vähintään. Ainoa viikko milloin ei oltu raveissa oli ripariviikonloppu, eli kesäkuun alkupuolella. Suurempia onnistumisia ei olla koettu ja varustemuutoksia ollaan jouduttu tekemään Bellan ostalta. Neiti kyllä pinkaisi Kauhavanponiraveissa todella hienon esityksen ja oli kesän parhaat ravi tähän mennessä. Maalissa kolmas uudella ennätyksella 2.48,3. Kengitystä ollaan säädetty ja kärkipainot laitettu. Bella juoksee vielä syyskuun starteissa, tosin vain poniraveissa ja sitten siirtyy talvilomille. Bella, meidän tallin pikku-prinsessa on ollut lapuan startin (25.7) jälkeen pienellä hengähdys tauolla ja nyt ensi sunnuntaina lähtetään kokeilemaan hyvin mielein, että olisikohan loma tehnyt tehtävänsä. Radalle päin ei olla tämäb ponin kanssa edes hengitetty. Ponista kyllä huomaa, että kyllä niille ravireissuille on vähän ikävä. Minun ja Manun ensimmäinen startti taphtui Kokkolassa 6.8 ja kotoa lähdettyä Bell oli erittäin loukkaantuneen näkoinen, kun ei päässyt mukaan. Manun ensimmäine startti meiltä käsin onnistui hyvin ,ohjastakan pienestä kämmäämisestä huolimatta. Maalissa kolmas ja ennätys parani 2 sekunttia. Lellu myös aloittanut kilpailemisen ja oli ensimmäiseen starttiin ihan ok.

Lähiviikkojen tapahtumia ja tulevaa

Manun kanssa käytiin kahdesti harkkareissa kokkolassa hyvällä tuloksella. Ensimmäisellä kerralla mentiin ihan töpö-hölkkä hiitti, kun ei ollut pojalla kummenmpaa vauhdin antajaa. Ajalla 2.56,0 ensimmäisenä maalissa. Tuntui kuitenkin että poni kulki sitä patistamatta. Seuraavalla kerralla onneksi Elina toi Murun tuomaan vähän vastusta johon Mauno vastasi hyvin ja ylitti itsensä. Toisena maalissa 2.48,1. Lellulle tehtiin ensimmäiselle kerralle pientä säätöä myös. Sekki pois ja ilmanvetosuoja. Kuitenkin harkkarit meni hiitistä, kun jaloille ajeltiin ja kuskin ajattelemat selät eivät vetäneetkään. Hyvin tyytyväinen saa heppaan olla ja näillä näkymillä ollaan paikkareissa ainakin Halsualla. Lellua ajaa Anette Arnberg, potenttiaalinen nuorikuski, suosittelen. Sunnuntaina (30.8) Ollaan menossa kahden ponin voimin poniraveihin. Ihan kesän kohokohta ja nyt jo jännittää ja itkettää samaan aikaan. Näkee tuttuja ja pääsee ajamaan kahdella ponilla kilpaa. Odotukset eivät kovin korkealla vaikka pientä säätöä olaan poneille tehty.


maanantai 23. maaliskuuta 2015

Taukoa, taukoa

Se, kun on niin paljoan asiaa, että ei tiedä mistä aloittaa. No aluksi, vaikka kuulumiset. Hyvää kuuluu, talliin on taas tullut lisää sakkia ja päivät pyörii hyvin. Viime viikko oli elämäni ikimuistoisin viikko!

Ensiksi voisin vaikka esitellä uuden turvan, ehkä täällä Blogissakin. 
o. Annagaard Rhodos " Roni"
5v, Syntymä maa Tanska. 
Ei ravikilpailu historiaa

Roni tuli meille viime viikon keskiviikkona, Ronista pitäisi siis tehdä meidän tallin uusi tykki. Roni on minulla ylläpidossa/ leasingissä. Ihan hauka poika, mutta plajon on matkaa edessä ennen, kun meidät startista pongaa. Olen käynyt pari kertaa testaamassa ja vaikuttaa ihan hyvältä kunnottomaksi, ja semi vähän ajetuksi poniksi. Roni on siis näyttely sukuinen. 





Blogissa on ollut nyt taukoa, kun ei ole ollut aikaa/ innostusta kirjoitella kuulumisia. Video ideoitakin olisi paljon, mutta en tiedä (kehtaanko) toteutanjko niitä. Pitää vielä viimeistellä ideoita ja saada kamera mammalta kotiin.  Paljon olisi asiaa muunmuassa Bellan arjesta ja sen treeni projektista. Näillä näkymin ollaan startissa aulussa 3.4 ja 16.4 Seinäjoella. Oulun startti on vielä auki, koska poni pitäisi hiitata ennen sitä ja katsoa, että tarviiko varuste muutoksia tai jotain säätelyä lämmityksessä. 

Käyntiin 15. päivä hakemassa Killeriltä Hevoshulinoista terveiset. Odotukset olivat korkella, mutta poni "jämähti" lähdössä eikä siitä sitten tullut mitään.. Taisi tulla ehkä vähän liian kova klämmitys alle. No tästä opimme, että älä lämmitä liikaa. Poni meni lämmiytksessä 3.05 vauhtia ja kävi Timer 2.50 ajassakin pari kertaa. Ihan tyytyväinen saa olla hyväksytystä juoksusta. 

Viime viikolla ehkä elämäni ikimuistoisin viikko. No koulun perus TET (TyöElämäänTutustuminen), mutta sain niin mahtavia neuvoja miten edistyä ohjastajana ja miten muutenkin jatkaa tätä ehkä tulee ammattiani? Olin TET:ssä Juha-Matti Paavolalla, tai siis heidän talli porukallaan. Oli hauska viikko ja sain paljon hyviä neuvoja. No hevosten treenaminen on samallaista, mutta sitten myös todella erillaista, kun vertaa poneihin. oli hauskaa päästä pitkästä aikaa ajamaan hevosia, onhan siitä jo monta kuukautta aikaa, kun viimeksi hevosen kärryille on hypännyt. Muistan tämän kyseisen viikon varmasti vielä kiikkutuolissa!

Niin ja yksi tärkeimmistä asioista! Pääsin mukaan Poniraviliigaan! Eli siis ponista (joka valitaan vasta, kun osuudet on myyty) myydään 30 osuutta, osuuden hinta on 100€ + kuukausi maksu 10€. Nyt olisi todella hieno mahdollisuus päästä mukaan tutustumaan raviponin elämään ja pääästä mukaan jännittämään ponin edistymistää ja kilpailua radalla. Sponsoreita on lähdössä mukaan! Liiga on todella julkisuus altis ;)  Toimin siis liigan valmentajana ja liigan vetäjäksi lähti Otto Kiviharju. keron mielelläni lisää liigasta. Tartu mukaan mahtavaan mahdollisuuteen! 
mulle voi laittaa vaikka Facebookissa viestiä : Sini Haapasalo
tai sähköposti: keskipohjanmaa.poniraviliiga@gmail.com

Tähän nyt kaikki tiivitettynä, ja infona missä mennään. Tällä hetkellä elämässäni on suuret ovet auki mahdollisuuksii raviuralla. En todellakaan ole jättämässä tätä touhua tähän, koska olen päässyt jo todella pitkälle pienessä ajassa! 








lauantai 14. helmikuuta 2015

Pitkästä aikaa täällä

En todellakaan tiedä mistä aloittaa. Kerron nyt vaikka että meillä menee hyvin. Kerkesimme käydä hakemassa vauhtia vierekkäiseltä paikkakunnalta Halsualta. Syy siihen on omat perhe kuvioni. Muutin siis äidille 1-2kk ja nyt taas takaisin isällä. Syy siihen miksi en jäänyt äidille oli että en viihtynyt siellä ja sitten äiti ei suostunut maksamaan Lellun sekä Bellan tallivuokraa.

Arabella on nyt käynyt klinikalla vasemmantakapolven kanssa. Sitä on siis nyt piikitetty ja nyt se alkaa olemaan ok. Startti tauko jatkuu vielää ehkä kuukauden.

Olen nyt katsellut yhtä lisäponia. Joo niitä olisi kesällä sitten tallissa 5, 3 minun huolehdettavia. Raviponia etsin, en siis ratsua!

Nyt tälläinen pikapika postaus ja tietojen päivittely blogiin. Alan nyt varmaankin kirjoittamaan aktiivisemmin. Kohta alkaa ravikunkku joten se on nyt moro :)

torstai 30. lokakuuta 2014

Täällä taas


2 osainen kisapäivävideopostaus tulee huomenna julkaisuun. Perjantaina (huomenna) on ravit Kaustisella ja lauantain estekisat Lappajärvellä. Katso video niin tiedät lisää :) 





(C) Sini

maanantai 25. elokuuta 2014

Torstaina tiet eroavat...

On mennyt todella kauan aikaa, kun olen viimeksi kirjoitellut blogia. Bellalle ja Lellulle kuuluu hyvää. Arabella hierottiin eilen ja suurin osa jumista lähti pois. Olen varmaan jo edellisissä postauksissa kertonut, että ollaan menossa Härmän ponikunkkareihin. Jännittää todella paljon, vaikkei lähtö listoja ole tullut. Yhdet harkkarit ollaan tässä kuussa ajettu ja muuten ollaaan otettu aika iisisti.  Toivon että Bella olisi iskussa kunkkareissa!

Pari viikkoa sitten tuli vuosi siitä, kun Lellu on ollut meillä vuoden. En tee vuosi videota tietyistä syistä.. Koska Lellu lähtee ensi torstaina uuteen kotiin talveksi.. Eli siis ylläpitoon. En ole sen huonompi ihminen kun kukaan muukaan ylläpito isäntä.. Lellu lähtee siis ensi torstaina Mikkeliin. Kiva kolmen hepan talli, jossa on se on todella osaavissa käsissä :) Olen tosi onnellinen, että joku edes halusi sen. Yhteyden ottoja tuli reilu 5 kpl. mutta suurin osa niistä oli hupikyselyjä.. Lellu lähtee ratsu hommiin ja se saa unohtaa ravi touhut, ainakin talveksi.. 

Miksi päädyin tähän vaihto ehtoon? Miksi ei Bella lähtenyt?

Päätin, että Lellusta ei ole nyt oikein iloa minulle, koska ratsastaminen ei ole oikein lähellä sydäntäni.. jos ratsastan, ratsastan vain siksi, että hevonen saa liikettä.. En siksi että osaan kaikki asetukset, peränannot ja muut jutut. Ajo on vain se mun juttu ja Lellusta ei ole enään radoille... Kuitenkin Bella on se mun ikuinen pikku-likka, joka on meillä niin kauan kuin voi. Minua kiinnostaa ajaminen ja varsinkin kisaaminen. Bella on vasta aika alussa uraansa ja on nääyttänyt, että se pystyy ja kykenee.. No hei.. Poni on vuodessa parantanu aikaa melkein minuutin ja tällä hetkellä taulussa on huimat lukemat 12 5-1-0. ja ennätys 2.53,4ly. 

Kuitenkin, suunnitelmissa olisi, että kun Lellu tulee ylläpidosta se  astutettaisiin.. Varsa syntyisi 2016 ja olisin silloin ysillä... Jos kaikki menisi niin kuin elokuvissa pääsisin ajamaan kilpaa 2018-2019 vuonna.. Veikkaan kyllä, että tällainen äkkipikainen ihminen on ostanut tämän ajan välillä jo ainakin yhden hevosen :D aika näyttää...





keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Uusi ulkoasu, video..

Mulla on aika kovat odotukset viikonlopun suhteen ja ajattelin tulla kertomaan ne blogiin. Blogi on jäänyt aika lailla varjoon, niin kun myös koulu.. Meijän piti tehdä joku aksvien haku juttu kouluun kesäloman aikana. No minähän olen aina niin täydellinen oppilas ja otin paperit vatsa nyt luettavaksi... Laitoin meijän luokan watsapp-ryhmään, että onko kaikki tehny sen jo niin suurin osa on. Kuulemma aika moni niistä kasveista on lopettanut kunnan ja kuollu.. no kyllä se pitöis läpi mennä, jos meen vikalla viikolla hyppimään metsään ja hakemaan ene varvut ja risut :D

Tosiaan Jemina teki mulle pari viikkoa sitten bannerin ja julkaisin sen vasta nyt. Banenri on tosi hieno ja mahtava, kiitos Jeminalle vielä ;) 

Olen nyt luonut videon pienillä kätösilläni ja vähällä ajallani. Video on aikalailla kooste tästä kesästä, joka on ollut ihan sanoin kuvailematon. 

Tässä video:



Pieni paljastus vielä tähän loppuun.. Mulla on oikeastaan mennyt puoli lomaa puhelin kädessä ja watsapissa :D 


© Sini

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Lehtijuttu

Moi vaan kaikki! Nyt on taas ollu todella hiljaista blogin puolella ja pahoittelut siitä. Asiaa on todellakin paljon, mutta ei aikaa :/ viimeksi olen nyt postannut reisjärven ja Kauhavan raveista, joista onkin vielä hyvä mieli kallon pohjassa. Bellalla oli nyt rokotus tauko ja ajateltiin ilmoittaa se Pietarsaareen.. (Lue alemmaksi jos haluat kuulla miksi me emme olekkaan siellä..) ponilla oli siis 4pv "sairaslomaa". Bellalle nousi kuume toisena sairasloma päivänä. Se makasi karsinassa ja en alkanut mennä häiritsemään kuume mittarin kanssa jatkuvasti..  Kuume onneksi laski seuraavalle päivälle. 

Kuitenkin syy siihen miksi bellaa ei rulla nyt Pietarsaaressa näkemään on se, että hippos ei ottanut sitä vastaan.. Se rokotettiin oikeaan aikaa ja tms. Mutta kun eläinlääkäri ei merkkaa rokotusta Hippoksen niin hippos luuli, että rokotus on ummessa.. Valmentaja käytti passia Kaustisella radalla ja nyt se on kunnossa... No tästä ei lannistuta vaikka odotinkin pääsyä Jeppikseen :/ onneksi löytyi startteja pihtiputaalle ja Kokkolaan lauantaille ja sunnuntaille. 

Niin miksi otsikko "lehtijuttu"? Päästiin Bellan kanssa lehteen :) perhonjokilaaksoon.. Oli todella hurjaa mennä samana päivänä kauppaan kun lehti oli julkaistu, kun kaikki tutut ja tutun mieliset tulivat juttelemaan ja onnittelemaan voitoista. Ei monikaan ollut tietoinen että bella on pärjännyt :o kuitenkin oli sivun kokoinen juttu ettei kukaan sitä lehteä lukeva voinut välttyä siitä.. 


 


Vähän vielä ravikuvia tähän loppuun.. Kuvaajilta lupa julkaisuun! Ja kiitos kuvista!







 


Ps. Melkein unohtui jo :D jemina on tehnyt bannerin, mutta en ole vielä vaihtanut sitä :) 

Jeminan blogi: http://enmyy.blogspot.fi/?m=1

@sini